Tortillapäivä

Tänään oli aikomuksena lähteä katsomaan, mitä Ravintolapäivänä olisi tarjolla kaupungilla. Sen sijaan päädyimmekin vihdoin kokoamaan trampoliinin ja metsästin siihen uuden suojaverkonkin. Laiskotti, enkä jaksanut houkutella lapsia trampalta kaupunkikierrokselle. Päädyin sen sijaan testaamaan uusimman Kotivinkin vehnätortillaohjetta.

Tortillojen tekeminen olikin yllättävän helppoa. Näitä kannattaa kokeilla!

Tortilla

Vehnätortillat (8-12 lettua)

7 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 rkl öljyä
3 dl lämmintä vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää öljy ja vesi. Vaivaa taikinaa 2-5 minuuttia, jätä lepäämään 20 minuutiksi.

Muotoile taikina pötköksi ja leikkaa 8-12 palaan. Kaulitse palat ohuiksi, 2mm paksuisiksi letuiksi.

Paista kuivalla paistinpannulla 20-30 sekuntia molemmin puolin. Kääri pyyhkeeseen ja muovipussiin, jotta letut pysyvät lämpiminä ja pehmeinä. Letut voi myös tehdä etukäteen ja lämmittää mikrossa.

Tortilla

Tortilla

Maustoin täytteen savuisella BBQ-mausteella, tuli ihan hauska makuyhdistelmä. Tässä oli vähän sellaista street food meininkiä ja maistui kivasti koko perheelle!

Tortilla

Mainokset