Pohjat

Pohjien suunnittelussa meille oli tärkeintä tilantuntu ja avaruus. Talo on kolmikerroksinen ja ajatuksena oli, että sisäänkäyntikerrokseen sijoittuvat olohuone, keittiö+ruokailutila ja mahdollisesti vanhempien makuuhuone. Kakkoskerros varattaisiin lasten makuuhuoneille ja oleskelutilalle ja kellariin tulisi saunatilat, takkahuone ja kodinhoitohuone. Lisäksi piharakennukseen tulisi toinen sauna.

Emme piirtäneet itse minkäänlaisia alustavia luonnoksia, vaan kerroimme arkkitehdille mieltymyksistämme mm. sisustusvärien ja -tyylien suhteen. Painotimme sekä tilantuntua ja isoja ikkunoita että ehjää seinäpinta-alaa. Ajattelimme, että annamme arkkitehdille näin vapaat kädet, jolloin hän pystyy ajattelemaan taloa kokonaisuutena. Yhteistyö sujuikin varsin mainiosti ja jo ensimmäiset luonnokset olivat sitä tyyliä, jota haimme. Yksityiskohtia muokkailtiin useaan kertaan, kunnes vihdoin pohjat olivat valmiit.

Pohjapiirustus

Ensimmäisessä kerroksessa (=sisääntulokerros) on alkuperäisen suunnitelman mukaan olohuone, ruokailutila ja keittiö sekä vanhempien makuuhuone. Eteisen yhteydessä on pieni WC ja vaatehuone kausivaatteita ja harrastustarvikkeita varten. Autotallli on mitoitettu kahdelle autolle. Pihalla on katettu terassi, kylmä varasto ja ulkosauna pukuhuoneineen.

Pohjapiirustus

Toisessa kerroksessa on makuuhuoneet perheemme kolmelle lapselle, oleskelutila ja WC. Lasten huoneiden yhteydessä on vaatehuoneet. Oleskelutilasta aukeaa ranskalainen parveke. Parvekkeen käyttö jäi edellisessä talossamme hyvin vähälle, joten emme sellaista tähän taloon halua. Ranskalainen parveke toimii mainiosti tuuletusparvekkeena.

Pohjapiirustus

Kellarin leiska viimeisteltiin kun kahden muun kerroksen huoneet oli saatu paikoilleen. Kellarista löytyy saunatilat ja takkahuone, kodinhoitohuone ja vanhempien pukeutusmishuoneeksi suunniteltu vaatehuonetila. Lisäksi tässä kerroksessa on WC ja harrastetila. Takkahuonetta on tarkoitus käyttää myös vierashuoneena.

Rakennusoikeutta tontilla on  290 kerrosneliötä. Talossa on kerrosalaa 250mm seinäosuudella 265,6 k-m2, maanpäällistä huoneistoalaa 235,7 k-m2 ja maanalaista huoneistoalaa 82,6 k-m2.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?