Etupihan laatoitus

Viime viikot ovat menneet pihahommissa ja edistystäkin on tapahtunut. Nämä kuvat ovat viime viikolta, jolloin saatiin etupihan laatoitus valmiiksi. Selkä ja reidet huutavat hoosiannaa, mutta tyytyväisiä ollaan! Hiekan kulkeutuminen sisälle väheni radikaalisti kun etupiha ei ole enää aavikkoa.

Pihalaatoitus

Pihalaatoitus

Pihakivenä Lakan Pihakiveä, tumminta mahdollista eli väri on musta.

Saumahiekaksi valittiin musta:

PihalaatoitusEtuportaan laatoituskin on saatu valmiiksi. Se laatoitettiin jo viime kesänä hankituilla 300×300-kokoisilla betonisilla pihalaatoilla. Pihalaatoitus

Pihan istutuksia olen kovasti miettinyt. Etupihalle tulee pari puuta, mietitään vielä rautatienomenapuun ja kirsikkapuun välillä. Talon eteen tulee matalaa istutusta, sillä suhteellisen vilkasliikenteiselle kadulle tarvitsee hyvän näkymän peruuttaessa. Kasvit ostetaan vasta syksymmällä ja lopulliset päätökset tehdään vasta sitten kun nähdään mitä syksyllä on tarjolla ja mihin hintaan.

Advertisement

Kellarin kylpyhuone ja sauna

Kellari on osittain vielä vaiheessa, mutta tavoitteena on saada sauna ja kylpyhuone sekä kodinhoitohuone kuntoon ennen muuttoa. Kylppäri- ja saunaosasto onkin edennyt nyt ripeästi.

Kattoon on asennettu paneelit, tervaleppää. Seinät on nyt myös saumattu. Seinälaatta on Pukkilan Spectra kiiltävänä ja sileänä, 30x60cm.

Kylpyhuone

Lattian laatoitus on aloitettu. Lattialaatta on Laattapisteen TTC Art Flat, 45x45mm.

Kylpyhuone

Vähän vieläkin harmittaa, että mies ei suostunut Unidrainiin, mutta kaipa noiden kaivojen kanssa voi elää. Pidän kovasti ison seinälaatan ja pienen lattialaatan kontrastista.

Saunan puolella seinäpaneelit ovat myöskin tervaleppää, mutta ne on käsitelty tummaksi Supi Saunasuojalla, sävynä hiili.

Kylpyhuone
Kiukaan taakse tuli tummaa sisustuskiveä RTV:stä.

Kylpyhuone

Lauderatkaisu on vielä hakusessa. Lauteeksi haluttaisiin vaaleaa haapaa, mutta sopivan levyistä lankkua ei ole löytynyt. Tässä mallaillaan kaunista leveää lankkua, mutta siitä ei oikein millään saada järkevän levyistä laudetta aikaiseksi. Yksi lankku vähemmän ja laude on liian kapea. Yksi lisää, ja se on liian leveä. Ehdotin jo, että taaimmaisesta lankusta napsastaan osa leveydestä pois, mutta mies ei siihen suostu.

Sauna

Kiuas puuttuu vielä, mutta on jo tilattu. Meille tulee puukiuas, joten valikoima ei ollut kovin suuri ja ulkonäöllisesti kiukailla ei ollut juurikaan eroja. Mies valitsi sitten Harvian 20 Pron.

Kohta joulusaunaan! Käyttöönottokatselmus on 17.12. eli jouluksi päästään uuteen kotiin!

Laattaa, maalia ja kaikkea siltä väliltä

Sisähommien kanssa pakerrellaan edelleen. Ykkösen vessan laatoitus on valmis ja seinät on saumattukin valmiiksi. Lattia ja takaseinä jäävät betonipinnalle.

Vessa

Vessa

Kellarin kylpyhuoneen laatoitus on edennyt hyvää vauhtia. Tänne valitsimme isomman laatan. Unohdimme aikaisemmat ajatukset tehosteseinästä ja totesimme, että yksinkertainen on kauniimpaa. Lattiaan tulee kontrastiksi musta 10×10-mosaiikkilaatta.

Kylppäri

Tähän koloon tulee amme, joka saapui jo pari viikkoa sitten ja odottelee nyt vaan asennusta.

Kylppäri

Keittiön välitila piti aluksi jättää betonille, mutta päätettiinkin loppumetreillä maalata se mustaksi. Tässä on kitattua seinää odottamassa maalipintaa. Mies maalasi välitilan tänään heti kun oli hörppäissyt isänpäiväkahvit ja nyt odottellaan vaan tiistaina saapuvaa keittiötä!

Keittiö

Sähkömies on urakoinut valaisimien kanssa ja nyt onkin hauskaa, kun valot saa päälle ihan kytkimstä. Enää ei raksalamppuja olkkarissa ja keittiössä tarvita! Eteisen kiintovalaisimet näyttävät tältä. Ensimmäinen valaisin heti ovensuussa on kytketty liikkeentunnistimeen ja syttyy siis automaattisesti kun ovesta tulee sisälle.

Eteisen valot

Valaisimina eteisessä Winledin 16W Kannat:

Kanna

Olkkarin puolella kiinteät valaisimet myös Winlediltä. Tänne valitsimme 16W Liljat:

Lilja

Huomenna viimeistellään ykköskerroksen betonilattia, tiistaina saapuu keittiö ja hommat jatkuvat. Kellarin ja kakkoskerroksen parketit ovat myös jo raksalla odottamassa asennusta. Jaksaa, jaksaa, jaksaa!

Laatoitusta

Yläkerran kylppärin seinät laatoitettiin ja saumattiin jo pari viikkoa sitten, mutta kuvat jäivät ottamatta. Valkoisista laatoista oli mahdotonta saada iltahämärässä minkäänlaista kuvaa ja viime viikonloppuna ihan vaan yksinkertaisesti unohdin.

No tänään oli mahtava auringonpaiste ja valoa tulvi taloon sisällekin. Tässä siis laatoitettu kylppäri, voilà!

Kylppäri

Kylppäri

Kylppäri

Kylppärin lattialaatat on jo kannettu yläkertaan ja siellä ne odottavat. Ensi viikolla varmaan saadaan valmista lattiapintaa. Tykkään tosi paljon tästä kuusikulmaisesta laatasta.

Kylppärin lattia

Ykkäskerroksen vessaa on myös laatoitettu. Yksi seinä on saumausta vaille valmiina, toinen vaiheessa ja takaseinä jääkin betonipinnalle.

Vessa

Vessa

Sisäkatot ovat nyt valmiina ykkös- ja kakkoskerroksissa.

Näkymä portailta yläkerran aulaan:

Sisäkatto

Kattoon on asennettu myös konvektori, joka tarjoaa helpotusta helteillä.

Alakerrassa näyttää tältä:

Sisäkatto

Sisäkatto

Hassua miten sisäkatot tekivät heti talon paljon valmiimman näköiseksi!

Ykköskerroksessa on lattia suojattu pahvilla ja paperilla ja paljaalla lattialla kulkemista yritetään välttää. Mies lupaili, että lattia saisi lopullisen pinnoitteensa ensi viikolla, jonka jälkeen ei tarvitse enää niin stressata, sen jälkeen betonilattia hylkii likaa ja kosteutta.

Kellarissakin tapahtuu. Kylppäri on vesieristetty, saunassa on saunasadut paikoillaan ja katon akustiikkalevyt ovat autotallissa odottamassa asennusta. Takkamuurari kävi muuraamassa takan ympärille harkkoseinää, että saadaan ykköskerroksen takan alle kantavaa seinää:

Takka

Seuraavaksi muurari alkaa sitten muurailla tähän tilaan takkaa. Ykköskerroksen takan toimitus on ihan pian, ensi viikolla jos oikein muistan.

Tänään oli tosiaan ihan mahtavan hieno pyhäinpäivän sää. Aurinko kylpi mahtavassa auringonpaisteessa ja teinkin lasten kanssa ulkoillessani pientä pihasuunnitelman alkua. Kovasti odottelen, että pääsen uutta pihaa laittamaan.

Talo auringossa

Laattavalintoja

Hommat etenevät vauhdilla ja ollaan saatu vihdoin päätetyksi vessojen ja kylpyhuoneen laatat. Yllättävän helposti homma hoitui kun laattakauppaan lähti. Olin laattoja kyllä katsellut tosi paljon netistä ja lehdistä ennen kuin kaupoille asti päästiin, joten sillä tavalla oli selkeät sävelet.

Aloitetaan kellarin kylpyhuoneesta.

Kellari

Kellarin laatat
Seinälaataksi valittiin iso laatta, 30x60cm. Kiiltävä, valkoinen. Pukkilalla oli tällainen messutarjouksena (Spectra seinälaatta), joten ajeltiin tänään hakemaan iso kasa laatikoita Petikosta. Lattiaan tulee mustaa 5×5-laattaa tummalla saumalla (Laattapisteen TTC ART FLAT). Lattialaatta nostetaan myös ammeen reunalle.

Ensimmäisen kerroksen vessassa on tällaiset kuviot:

Alakerta

Alakerran laatat

Tänne tulee seinään 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Takaseinä jätetään betonipinnalle ja lattiaan tulee 10×10-kokoinen musta laatta (Pukkilan Natura-sarjaa).

Toisessa kerroksessa jatkuu sama linja:

Yläkerran kylppäri

Yläkerran laatat

 

Yläkertaan tulee sama 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Lattiaan valittiin Pukkilasta Nature-sarjan musta kuusikulmainen laatta.

Ensi viikolla täytyy käydä vielä vähän viilaamassa vessojen kalusteita Puustellissa. Nyt meillä on tilauksessa ovien väri Fino Anthrazit, reunanauha harjattua rst:tä. Yläkertaan mietin, että jos vaihtaisikin kaapit kokonaan valkoisiksi, ykköskerrokseen ehkä alkuperäistä suuunnitelmaa tummemmiksi. Mutta katsellaan mitä siellä on tarjolla.

Kellarin pikkuvessan lattialaataksi valittiin tumma peruslaatta, 10×10. Sama laatta jatkuu myös kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Kellarin vessan kalustus on vielä ihan vaiheessa, tarkoitus olisi käydä nyt viikonloppuna katsomassa mitä Ikealla on tarjota minitilan kalustukseksi.