Yläkerran kylpyhuone

Huomasin, etten ole yläkerran kypyhuonetta vielä valmiina esitellytkään. Kylppäri oli muuten valmis jo kun muutimme, mutta suihkuseinän saimme paikoillamme huhtikuun lopussa.

Kylpyhuone

Kylppäri noudattaa väritykseltään samaa linjaa kuin muukin talomme eli yksinkertaisella tyylillä mennään. Seinät ovat valkoista 20×20-peruslaattaa tiililadonnalla. Lattia on suosikkini; Pukkilan Nature-sarjan kuusikulmaista mustaa laattaa:

Kylpuhuone

Kiintokalusteeet ovat Puustellista:
Kylpyhuone
Peilin yläpuolella on ikkuna, josta näkyvät puunlatvat tuovat luonnon kivasti lähelle. Männyt tosiaan kuuluvat kotipaikkakuntamme maisemaan!

Kylpyhuone

Suihkut ovat Hansgrohen kuten myös hanakin. Tänne valittiin hanat ihan perusmallistosta.

Kylpyhuone

Kylpyhuone

Koska kakkoskerroksessa on vain lasten huoneet, on yläkerran kylppäri on lähinnä lasten käytössä. Kylppärin yleisilme on valoisa ja pidän valkoisen seinän ja tumman lattian kontrastista. Välillä harmittaa, etten valinnut tuota ihanaa kuusikulmalaattaa muuallekin!

Kylpyhuone

Advertisement

Kylpyhuone

Kylpyhuonetta vilauttelin rakennusvaiheessa, mutta valmiina en ole vielä näyttänytkään. Kylppäri on ollut kovassa käytössä jat todettu hyvin toimivaksi.

Tässä näkymää pukuhuoneen puolelta eli kylppärin sisäänkäynniltä. Pukkari on vielä vähän vaiheessa, joten jätin sen vielä kuvaamatta. Pukkarin ja kylppärin välissä ei ole ovea vaan oviaukko ja ammeen kohdalla lasiseinä.

Kylppäri
Pukuhuoneen viereisellä lyhyellä seinällä on amme. Poreamme Baltecolta, hana Orakselta.

Kylppäri
Kylppärin pitkällä seinällä on suihkut. Suihkujen malli on Hansgrohe 27135 Croma 160 Showerpipe.

Kylppäri

Suihkuja vastapäätä on sauna. Ikkuna ja ovi ovat tummanharmaata lasia, joka näyttää lähes mustalta kun taustana on tumma saunamme.

Kylppäri

Kylppäri
Saunaa esittelin jo aiemmin, mutta tässä vielä vilautus saunan sisälle. Tummaa ja vaaleaa. Lauteet valkovahattua haapaa, seinät tummaksi käsiteltyä tervaleppää.

Kylppäri
Kylppärin laatoituksessa päädyttiin hylkäämään ajatukset tehosteseinästä ja haettiin kontrastia kahdella eri tavalla: iso-pieni ja musta-valkoinen. Seinän iso laatta on Pukkilan Spectra kiiltävänä ja sileänä, 30x60cm. Lattialaatta on Laattapisteen TTC Art Flat, 45x45mm. Jotkut pelottelevat sekä valkoisen että mustan olevan vaikeita pitää puhtaina, mutta en ole kokenut mitenkään työlääksi. Toki laattoja pitää pestä, mutta lattia on pysynyt perussiistinä suihkukertojen välillä. Saippuajäämiä ei siis ole ollut havaittavissa, kunnon huuhtelu ja lattian kuivaus lastalla suhkun päälle on riittänyt. Ja isommat pesut sitten normaaliin tahtiin.

Kylppäri
Kylppärin katto on tervaleppää.

Kylppäri
Tältä kylppäri näyttää lauantai-iltaisin… lapset rakastavat ammetta (ja vaahtoa).

Kylppäri

Kylppäri

Kellarin kylpyhuone ja sauna

Kellari on osittain vielä vaiheessa, mutta tavoitteena on saada sauna ja kylpyhuone sekä kodinhoitohuone kuntoon ennen muuttoa. Kylppäri- ja saunaosasto onkin edennyt nyt ripeästi.

Kattoon on asennettu paneelit, tervaleppää. Seinät on nyt myös saumattu. Seinälaatta on Pukkilan Spectra kiiltävänä ja sileänä, 30x60cm.

Kylpyhuone

Lattian laatoitus on aloitettu. Lattialaatta on Laattapisteen TTC Art Flat, 45x45mm.

Kylpyhuone

Vähän vieläkin harmittaa, että mies ei suostunut Unidrainiin, mutta kaipa noiden kaivojen kanssa voi elää. Pidän kovasti ison seinälaatan ja pienen lattialaatan kontrastista.

Saunan puolella seinäpaneelit ovat myöskin tervaleppää, mutta ne on käsitelty tummaksi Supi Saunasuojalla, sävynä hiili.

Kylpyhuone
Kiukaan taakse tuli tummaa sisustuskiveä RTV:stä.

Kylpyhuone

Lauderatkaisu on vielä hakusessa. Lauteeksi haluttaisiin vaaleaa haapaa, mutta sopivan levyistä lankkua ei ole löytynyt. Tässä mallaillaan kaunista leveää lankkua, mutta siitä ei oikein millään saada järkevän levyistä laudetta aikaiseksi. Yksi lankku vähemmän ja laude on liian kapea. Yksi lisää, ja se on liian leveä. Ehdotin jo, että taaimmaisesta lankusta napsastaan osa leveydestä pois, mutta mies ei siihen suostu.

Sauna

Kiuas puuttuu vielä, mutta on jo tilattu. Meille tulee puukiuas, joten valikoima ei ollut kovin suuri ja ulkonäöllisesti kiukailla ei ollut juurikaan eroja. Mies valitsi sitten Harvian 20 Pron.

Kohta joulusaunaan! Käyttöönottokatselmus on 17.12. eli jouluksi päästään uuteen kotiin!

Kurkistus yläkertaan

Kakkoskerros alkaa olla loppusilausta vaille valmis. Seinät on maalattu, katto on laitettu ja parketti odottaa laittamistaan. Mutta ensiksi kurkkaus kylppäriin, jossa lattialaatoitus on valmistunut:

Kylppärin lattia

Kylppärin lattia

Lattia ja alimmaiset laattarivit ovat vielä saumausta vaille, mutta tykkään tästä jo nyt aivan hurjasti! Tilaan on valmiina Puustellin kiintokalusteet, valkoiset sellaiset ja niitä toivottavasti asennellaan loppuviikosta. Suihkuseinä täytyy vielä valita, mutta luvassa on jotain hyvin yksinkertaista.

Lastenhuoneista löytyy vähän väriäkin. Lapset saivat kukin valita itselleen mieluisen tehostevärin.

Esikoinen valitsi vaaleansinisen:

Esikoisen huone

Keskimmäinen halusi seinälleen supersankareita ja löydettiin kiva seinätarra 1Wallista:

marvelSeinä maalattiin muuten punaiseksi kun löydettiin sama sävy kuin sarjakuvassa:

Keskimmäisen huone

Kuopus oli ehdoton ja halusi vaaleanpunaisen huoneen. Väri barbie, siis:

Kuopuksen huone

Kaikissa huoneissa on siis yksi tehostevärinen seinä, muut seinät on maalattu paperinvalkoisella. Kuvanlaatu on ihan onneton, huoneissa ei ole vielä lamppuja ja ulkoa ei varsinaisesti tulvinut valoa sisään viikonloppuna!

Yläkerran aula on maalattu kokonaan paperinvalkoisella. Keskellä aulaa tönöttää pino parkettia, jotka toivottavasti saadaan lattiaan pian:

Yläkerran parketit

Kakkoskerroksen parketiksi valitsimme ELLETT Design Collection Tammi Arcticin, vaalea 1-säleinen tammiparketti. Romanoffin kuvassa parketti on hyvin valkoinen, mutta oikeasti siinä on enemmän puunväriä ja päällä hento mattapintainen valkolakkaus. Erän loppu on Romanoffilla edelleen alessa 39,90e/neliö, jos tämä kiinnostaa! Romanoffilta saa muuten tilattua ilmaiseksi kaksi mallipalaa, joten ihan sikaa säkissä ei tarvitse tilata jos ei varastolle ehdi käymään.

Lasten vaatehuoneisiin pitäisi vielä valita hyllyt ja korit. Tämä tietää keikkaa Ikeaan, päädyttiin näissä Algoteihin. Ikeassa on joulukausikin jo avattu, joten ehkäpä ajelen viikonloppuna lasten kanssa näitä tutkailemaan.

Taas huomaan kukkuvani yömyöhään, vaikka aamulla on aikainen herätys töihin. Päivät venyvät ja paukkuvat nyt joka suunnasta ja harmittaa, kun en ole oikein ehtinyt blogejakaan lukea saatikka sitten kommentoida. Jokainen kommentti täällä ilahduttaa hurjasti, joten yritän ryhdistäytyä huomenna!

Meillä on keittiö!

Viime maanantaina mies teki todella pitkän päivän raksalla ja sai kun saikin keittiö-olohuone-linjan betonilattian valmiiksi. Lattiasta tuli silkkisen sileä ja mahtavan kiiltävä. Yritän huomenna raivata pahvisotkuja pois lattialta ja ottaa parempia kuvia, mutta tässä yksi otos maanantai-illalta:

Betonilattia

Keittiötoimitus oli sovittu tiistaille ja sieltä se Puustellin rekka raksalle porhalsi. Timpurit alkoivat heti hommiin ja tällainen näky odotti kun töiden jälkeen ajoin innosta puhkuen talolle:

Keittiö

Keittiö

Loppuviikosta keittiö alkoi jo näyttää valmiimmalta:

Keittiö
Tytär innoissaan jo mietti, mihin kaappiin kattilat sijoitetaan:

Keittiö

Seinään vaihdetaan vielä mustat pistorasiat valkoisten väliaikaisten tilalle.

Samassa toimituksessa tuli myös vessojen kalusteet. Ykköskerroksen WC:n kalusteet ovat jo paikoillaan:

WC

Yläkerran kylppäriin on aloitettu lattian laatoitus. Tykkään tästä mustasta laatasta tosi paljon. Kalusteet saadaan toivottavasti ensi viikolla paikoilleen.

Yläkerran kylppäri
Nyt on se ihana vaihe rakentamisesta menossa kun päivittäin syntyy valmista pintaa!

Laattaa, maalia ja kaikkea siltä väliltä

Sisähommien kanssa pakerrellaan edelleen. Ykkösen vessan laatoitus on valmis ja seinät on saumattukin valmiiksi. Lattia ja takaseinä jäävät betonipinnalle.

Vessa

Vessa

Kellarin kylpyhuoneen laatoitus on edennyt hyvää vauhtia. Tänne valitsimme isomman laatan. Unohdimme aikaisemmat ajatukset tehosteseinästä ja totesimme, että yksinkertainen on kauniimpaa. Lattiaan tulee kontrastiksi musta 10×10-mosaiikkilaatta.

Kylppäri

Tähän koloon tulee amme, joka saapui jo pari viikkoa sitten ja odottelee nyt vaan asennusta.

Kylppäri

Keittiön välitila piti aluksi jättää betonille, mutta päätettiinkin loppumetreillä maalata se mustaksi. Tässä on kitattua seinää odottamassa maalipintaa. Mies maalasi välitilan tänään heti kun oli hörppäissyt isänpäiväkahvit ja nyt odottellaan vaan tiistaina saapuvaa keittiötä!

Keittiö

Sähkömies on urakoinut valaisimien kanssa ja nyt onkin hauskaa, kun valot saa päälle ihan kytkimstä. Enää ei raksalamppuja olkkarissa ja keittiössä tarvita! Eteisen kiintovalaisimet näyttävät tältä. Ensimmäinen valaisin heti ovensuussa on kytketty liikkeentunnistimeen ja syttyy siis automaattisesti kun ovesta tulee sisälle.

Eteisen valot

Valaisimina eteisessä Winledin 16W Kannat:

Kanna

Olkkarin puolella kiinteät valaisimet myös Winlediltä. Tänne valitsimme 16W Liljat:

Lilja

Huomenna viimeistellään ykköskerroksen betonilattia, tiistaina saapuu keittiö ja hommat jatkuvat. Kellarin ja kakkoskerroksen parketit ovat myös jo raksalla odottamassa asennusta. Jaksaa, jaksaa, jaksaa!

Laattavalintoja

Hommat etenevät vauhdilla ja ollaan saatu vihdoin päätetyksi vessojen ja kylpyhuoneen laatat. Yllättävän helposti homma hoitui kun laattakauppaan lähti. Olin laattoja kyllä katsellut tosi paljon netistä ja lehdistä ennen kuin kaupoille asti päästiin, joten sillä tavalla oli selkeät sävelet.

Aloitetaan kellarin kylpyhuoneesta.

Kellari

Kellarin laatat
Seinälaataksi valittiin iso laatta, 30x60cm. Kiiltävä, valkoinen. Pukkilalla oli tällainen messutarjouksena (Spectra seinälaatta), joten ajeltiin tänään hakemaan iso kasa laatikoita Petikosta. Lattiaan tulee mustaa 5×5-laattaa tummalla saumalla (Laattapisteen TTC ART FLAT). Lattialaatta nostetaan myös ammeen reunalle.

Ensimmäisen kerroksen vessassa on tällaiset kuviot:

Alakerta

Alakerran laatat

Tänne tulee seinään 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Takaseinä jätetään betonipinnalle ja lattiaan tulee 10×10-kokoinen musta laatta (Pukkilan Natura-sarjaa).

Toisessa kerroksessa jatkuu sama linja:

Yläkerran kylppäri

Yläkerran laatat

 

Yläkertaan tulee sama 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Lattiaan valittiin Pukkilasta Nature-sarjan musta kuusikulmainen laatta.

Ensi viikolla täytyy käydä vielä vähän viilaamassa vessojen kalusteita Puustellissa. Nyt meillä on tilauksessa ovien väri Fino Anthrazit, reunanauha harjattua rst:tä. Yläkertaan mietin, että jos vaihtaisikin kaapit kokonaan valkoisiksi, ykköskerrokseen ehkä alkuperäistä suuunnitelmaa tummemmiksi. Mutta katsellaan mitä siellä on tarjolla.

Kellarin pikkuvessan lattialaataksi valittiin tumma peruslaatta, 10×10. Sama laatta jatkuu myös kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Kellarin vessan kalustus on vielä ihan vaiheessa, tarkoitus olisi käydä nyt viikonloppuna katsomassa mitä Ikealla on tarjota minitilan kalustukseksi.

Kylpyhuonepohdintaa

Kylppäri, kylppäri. Voihan.

Ihan ensimmäinen ajatukseni oli–tietysti–Unidrain. Itsessään jo kaunis lattiakaivo, joka mahdollistaisi isot lattialaatat. Ei enää tylsää kymppikertaakymppiä! Vähemmän puhdistettavia saumoja! Kaunis, linjakas kylppärin lattia!

Niin upea:

unidrain

unidrain2

(Kuvat: Unidrain)

No, eipä tarvinnut kun avata keskustelu aiheesta ja tuomio oli selvä. Samassa taloudessa asuva DI/pääsuunnittelija/vastaava työnjohtaja ei unidraineja kelpuuta. Seinää päin tuleva kaato on riskirakenne ja meillä se kallistus tulisi vielä ulkoseinälle eli ehdoton ei. Auts. Kirvelevä tappio sisustukselle ja katkeraa kalkkia, mutta tästä ei kuulemma neuvotella. No peruskaivot se sitten on. Onneksi kylppäri ei minulle ole kuitenkaan sisutuksellisesti se talon tärkein kohde, joten onpahan sitten energiaa (ja neuvotteluvaltteja?) muihin tiloihin.

Seuraava ehdotukseni oli täysmusta kylppäri, joka ei saanut oikeastaan minkäänlaista vastakaikua. Tätäkin asiaa mietiskelin muutaman päivän ja totesin, että ikkunattomaan pesuhuoneeseen kokomusta olisi ehkä turhan synkkä ratkaisu. Meillä sauna ja kylppäri sijaitsevat kellarissa eli luonnonvaloa ei tilaan tule lainkaan.

Nyt olen useamman illan selaillut laattakauppojen sivuja ja päätynytmässä mustaan lattiaan, valkoiseen isoon seinälaattaan ja tehosteseinään. Tässä vähän hahmottelua:

Kylppäri

Musta laattalattia jatkuisi yhteinäisenä saunan, pesuhuoneen ja pukuhuoneen läpi. Pesuhuoneen ja pukuhuoneen välille ei ole tulossa ovea.

Saunaan tulee lasiovi ja lauteen viereen lasiseinä. Lasiseinä lähtee ylälauteen reunasta, alareuna muurataan.

Tehostelaatat tulisivat saunan vastaiselle seinälle lasiseinän alapuolelle ja/tai suihkujen taakse. Tehostelaatan tyylistä ei ole mitään mielikuvaa, joten en oikein osaa sitä sijoittaa millekään seinälle vielä. Tehostelaattaseinä jatkuisi mahdollisesti pukuhuoneen puolelle.

Ammetta soviteltiin moneen otteeseen tuohon sille varattuun tilaan ja päädyttiin siihen, että upotettu amme on järkevin ratkaisu. Tilaan mahtuisi muunkinlainen amme, juuri ja juuri, mutta ammeen taakse jääviä nurkkia olisi sitten hankala pestä. Ammeen reunaan olen kaavaillut mustaa laattaa, mutta valkoinenkin siinä voisi toimia, täytyy vähän mallailla. Ammeen ja pukuhuoneen väliin olisi näillä näkyvin tulossa lasiseinä.

Pesuhuoneen toiseen seinään olen kaavaillut laatoituksen vastapainoksi puurimoitusta ja penkkiä tähän tyyliin:

Estelle-pukuhuone(Kuva: Asuntomessut.fi/Estelle)

Pidän kovasti myös noista lokeroista penkin yläpuolella.

Pukuhuoneeseen minulla on jo koukut valmiina, House Doktorin ihanat numerokoukut:

House Doktor

House Doktor

Koukut hommasin viime syksynä Halikosta Lifestyle Outletista. Outletillä ei taida olla kotisivuja, mutta facesivut löytyvät täältä. Ihana paikka, ajeltiin sinne isommalla kaveriporukalla Niinan järjestämään sisustus- ja shoppailuiltaan. Talosta ei ollut silloin vielä valmiina edes pohjakuvia, mutta koukuistahan oli hyvä aloittaa!

Tällaisella ajatuksella lähdetään laattakaupoille, saas nähdä paljonko mieli kaupassa muuttuu…