Ajatuksia betonielementtitalosta

Ajattelin koota tähän muutamia ajatuksia betonielementtitalon rakentamisesta. Pientaloista aika marginaalinen osa on betonielementeistä ja meidänkin arkkitehdillemme tämä oli ensimmäinen betonielementeistä tehtävä omakotitalokohde. Toivottavasti tästä yhteenvedosta on hyötyä jos joku tällaisen rakentamista suunnittelee.

Meillä tämän talon suunnittelun perustana oli avaruuden tunne ja avoin tila. Edellisessä talossa ärsytti keskellä alakertaa sijainnut kantava seinä, sellaista emme halunneet uuteen taloon. Vaihtoehdoksi jäi joko pitkästä puutavarasta rakentaminen tai kivitalo. Mies ei harkkotaloa halunnut, kivitalo houkutti ja niin päädyttiin sitten betonielementteihin. Arkkitehdillä oli runkomateriaali tiedossa suunnitteluvaiheessa. Arkkitehtina meillä on Juha Luoma ArkkitehditLSV:stä.

Rakennesuunnittelun hoiti mies itse. Hän hoitaa myös kaikki pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan tehtävät sekä hankinnat. Tämä helpottaa tietysti rakentamista sekä kustannusten että tiedonkulun kannalta, mutta aiheuttaa tietysti aika tavalla töitä normaalin päivätyön oheen.

Elementit tilattiin Betsetiltä ja samaan kauppaan otettiin myös portaat. Betonielementtitalon kanssa oli sähkösuunnitelma oltava valmiina hyvissä ajoin, jotta tehtaalla osaavat tehdä läpiviennit oikeisiin kohtiin. Jälkikäteen piikkaaminen on aika vaivalloista ja hidasta, joten yritettiin välttää tätä miettimällä kaikki mahdollinen etukäteen. Muutama valokatkaisin on kellarin portaisssa selvästi nyt vähän väärässä kohdassa, joten piikkaamiselta ei ihan kuitenkaan vältytty, mutta aika pitkälti tuntuu toistaiseksi onnistuneen läpivientien kohdat.

Elementtiasennuksen hoiti H. Tourunen. Urakkasopimus sisälsi elementtien asennuksen ja saumaukset. Asennus hoitui todella nopeasti ja hyvin.

20.5. asennettiin kellarin elementit, seuraavana päivänä ontelolaatat siihen päälle. Samalla nostetettiin paikoilleen kellariin vievät portaat.

Ontelolaatat

Portaat

26.5. asennettiin ensimmäisen kerroksen elementit ja siihen taas päälle  ontelolaatat. Toiseen kerrokseen vievät portaat asennettiin myös samalla paikoilleen.

Eka kerros

Toisen kerroksen elementit nostettiin paikoilleen 2.6. Nyt on talo harjakorkeudessa!

Talo pystyssä

Talo pystyssä

Takapihan puolelta ei oikein kuvien ottaminen vielä onnistu, kellarin kohdalta kaivettu maakasa on suoraan talon takana. Odottelenkin jo innolla, että saa kasat pois ja näkee vähän miltä talo oikeasti näyttää pihan puolelta.

Sandwich-elementeissä on jo eristykset valmiina, joten ainoastaan ulkovuoraus puuttuu. Sisäseinät ovat tasoitusta tai viimeistelyä vaille valmiit. Osa seinistä jääkin meillä suoraan betonipinnalle eli ovat pintakäsittelyä vaille valmiina jo nyt.

Talo nousi tosiaan nopeasti, mutta tokihan töitä oli tehty paljon ennen sitä. Elementit pitää tilata ajoissa, elementtikuvat piirtää ja toimittaa ajoissa ja asennus tilata asennusliikkeeltä.

Ja mitäs sitten seuraavaksi? Kellarin lattiavalu oli keskiviikkona ja sitä on nyt kasteltu ja kuivateltu sopivassa suhteessa.Eilen asennettiin perusmuurilevyt paikoilleen ja tänään kaivuri tule tekemään täyttöjä kellarin ympärille. Seuraavaksi timpurit saapuvat paikalle tekemään kattoa, kattotuolit siellä jo odottelevat tontin reunalla.

 

 

 

Ensimmäisen kerroksen elementtiasennus

Sillä aikaa kun hurvittelimme Kööpenhaminassa, raksalla asennettiin kellarin päälle ensimmäisen kerroksen elementit ja päälle vielä ontelolaatat. Viime viikolla kellaria asennettaessa oli mieletön helle, tällä viikolla taas on ollut koleaa ja sateista. Mutta hyvin onnistui asennus kummassakin säässä.

Kellari on aika pimeä, sillä sinne ei tule yhtään ikkunaa. Ollaan kuljettu terassin alle sijoittuvan hätäpoistumistien kautta ja oviaukosta vähän tuli päivällä valoa sisälle. Yhden illan siivosin raksajätteitä pimeässä ja totesin, että ilman valoa oli aika hankalaa.

Tässä näkyy takkahuonetta ja porraskuilua. Sauna ja pesuhuone jäävät porraskuilun taakse.

Kellari

Portaat yläkertaan:

Kellari

Ja kuva ulkopuolelta, nyt kun vielä ennen täyttöjä ehtii:

Kellari

Mutta olipas mahtavaa kun ekan kerroksen elementit oli asennettu! Nyt hahmottaa tilan ihan eri tavalla. Tässä eteinen ja pääovi:

Eteinen

Olohuone ja sen ihanat isot ikkunat:

Olkkari

Olkkari

Keittiö on näiden asennusta odottavien ikkunoiden takana:

Keittiö

Ykköskerrokseen tulee lisäksi vielä makuuhuone, sielläkin kasa ikkunoita asennusta odottamassa.

Olkkari

Ikkunat meille tuli Skaalalta, sisäpuoli valkoinen, ulkoa arkkitehdin määrittelemä vaaleahko harmaa. Ikkunat saavat vielä ainakin viikon odottaa asennusta.

Tässä vielä talo koko komeudessaan autotallin suunnasta:

Eka kerros

Ja toisesta suunnasta:

Eka kerros

Ensi viikolla nousee vielä kakkoskerros. Sitä kävimme jo esikoisen kanssa mallailemassa ekan kerroksen ontelolaattojen päällä:

Niilo ihmettelee

Onneksi ontelolaatta ei ole moksiskaan vesisateesta.

Sataa, sataa ropisee

Onneksi kelit näyttävät taas vähän paremmilta, raksalla on niin paljon mukavampaa kun ei sada vettä!