Kellarin tämänhetkinen ulkoasu on hyvin betoninen ja avoin. Tässä kuvassa betonilattia oli vielä kastelusta märkä.
Betoniseinät, valettu lattia ja väliseinien puuttuminen saivat minut haaveilemaan taas loft-asumisesta. Jos perheessämme ei olisi lapsia, olisi loft-tyyppinen asunto ihan unelma! Inspiraatiota teollisen tyylin loft-asumuksista:
Kolmelapsisessa perheessä kuoppaan kuitenkin haaveet täysin avoimesta tilasta. Sitä sekaisuutta en kestäisi!
Kellariin tulee siis muutama väliseinä harkoista. Näillä näkymin teemme ennen muuttoa valmiiksi sauna- ja pesuhuonetilat sekä kodinhoitohuoneen ainakin sellaiseen kuntoon, että pesukoneen ja kuivausrummun saa sinne. Loppujen tilojen viilaaminen jäänee muuton jälkeiseen aikaan. Harrastetilan aion viimeistellä kokonaan itse sitten jossain vaiheessa kun on aikaa.
Kellarin yleisilme muuttui tänään jonkun verran, kun kannoin sinne 348 kappaletta tiiliä. Muurarin piti tulla aloittamaan hormin muuraus tänään, mutta tyyppi ei sitten ilmestynytkään paikalle. Soitti lopulta ja ilmoitti tulevansa vasta huomenna. Epäiltiin vähän, että aurinkoinen ja lämmin ilma oli saanut viikonloppuduuneista voiton. Onneksi asialla ei ole superkiire ja huomisen sadesää ehkä ajaa muurarin raksalle. Hormi kulkee koko talon halki kellarista katolle ja samaan hormiin liitetään kaksi takkaa ja puukiuas.