Siirtonurmikko

Siirtonurmikko saatiin paikoilleen heinäkuun lopussa. Edelleen päivittelen blogiin kuulumisia jälkijunassa; lasten harrastukset ja omast työkiireet tuntuvat vievän kaiken energian tällä hetkellä. Ehkäpä meno hieman helpottaa nyt syksyyn siirtyessä ja pääsen taas vähän normaalimpaan päivitysrytmiin!

Siirtonurmikko oli tilattu heinäkuun tokavikan viikon torstaiksi Hikiältä Vihertyö Riihelästä. Keskiviikkona jännitettiin, saako nurmikkoa nostetuksi, sillä vettä tuli ihan kaatamalla. Soittoa ei Riihelästä kuitenkaan kuulunut ja kuusi lavallista nurmikkoa saapui sovitusti torstaiaamuna.

Siirtonurmikko

Meillä oli kokemusta edellisessä talossa siirtonurmen asennuksesta, joten ihan vihreinä ei hommaan lähdetty. Lapsille oli hommattu lastenvahti ja miehen velikin tuli auttamaan. Mutta oli kyllä ihan työn ja tuskan takana asentaminen! Siirtonurmikko

Siirtonurmikko

Multa oli alkuviikon tosi runsaiden sateiden takia tosi märkää ja jyrääminen oli tosi raskasta, kun multa tarttui kiinni. Jyrää sai olla joka toinen minuutti puhdistamassa tai se ei liikkunut minnekään. Positiivista sateessa oli, että pohjaa ei todellakaan tarvinnut kastella ollenkaan vaan suoraan päästiin levittämään nurmimattoa pohjan päälle. Siirtonurmikko

Siirtonurmi tulee neliön kokoisissa rullissa, jotka painavat 15-20kg. Meillä rullat olivat tosi märkiä ja painavia, joten tuolla asteikon yläpäässä paino pyöri. Nurmikkoa tuli yhteensä 300 neliötä eli kuusi lavallista. Tässä asennellaan ihan ekoja rullia. Aloitettiin etupihan puolelta. SiirtonurmikkoSiirtonurmikko

Yritimme ensin kuljettaa rullia takapihan puolelle kottikärryillä, mutta kärryt upposivat pihan mutavelliin ja todettiin, että kannettava ne on. Päivällä tuli vähän päästä sadekuuroa ja ihan uuvuksissa hoiperreltiin nurmirullat sylissä.

Siirtonurmikko

Osa rullista oli pakko jättää seuraavalle päivälle kun ilta koitti ja yksinkertaisesti ei jaksettu kauempaa. Seuraavana aamuna jatkui ja saatiin nurmikko takapihallekin: Siirtonurmikko

Siirtonurmikko

Nurmikkoa kasteltiin heti asennuksen jälkeen. Ihan hirveitä kasteluoperaatioita ei tarvinnut tehdä, sillä sateita tuli asennuksenkin jälkeen aika reippaasti. Kastelu on tärkeeä, että nurmikko juurtuu kunnolla. Siirtonurmikko

Nurmikko on heti asennuksen jälkeen aika mutaista, mutta kastelun jälkeen ilme oli heti jo raikkaampi.

Siirtonurmikko
Oli muuten ihan mahtava tunne ekaa kertaa tassutella oman pihan nurmikolla paljain jaloin! Siirtonurmikko

Lopuksi vielä video, jossa kaikki tietysti näyttää helpolta ja nopealta. Tähän väliin saatiin vähän auringonpaistettakin!

Advertisement

5 kommenttia artikkeliin ”Siirtonurmikko

  1. Hyvältä näyttää teidän nurmikko! Mekin laitettiin nyt kesällä siirtonurmi, kuten edelliselläkin rakennuskerralla. On se hikistä (ja mutaista) hommaa, meillä vielä kävi niin, että minulla alkoi kova flunssa ja nousi kuumekin juuri edellisenä päivänä kun rullat tuli. Ja ei siinä auttanut muu kuin buranan voimalla silti laittaa nurmikot paikoilleen, ne kun ei kovin kauaa säily ja odottele että rouvalle sopisi paremmin 😀 Silloin oli kyllä vitsit vähissä! Mutta onhan se hieno 🙂

    Tykkää

    • Ne ei tosiaankaan kyllä armoa tunne, pakko asentaa kun kerran on lavat pihaan tuotu. Meille osui vielä samalla viikolle esikoisen pesisleiri ja ajoin edellisenä päivänä edes takaisin Ruovedelle, sitten illalla AC/DC:n keikalle ja seuraavana aamuna oli jo valmiiksi kanttuvei kun piti nurmikkoa alkaa laittaa… 😉

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s