Portaat

Portaita pohdittiin pitkään ja ahkerasti. Portaat tulivat meille elementtitoimituksen yhteydessä ja ovat Ruduksen Elemento 8 -mallia. Valmiit betoniset elementtiportaat olivat todella kätevät rakennusvaiheessa, mutta portaiden viimeistely oli sitten aikamoinen prosessi. Kaiteiden materiaaliksi valittiin lasi ihan projektin alkuvaiheessa. Lasikaiteet asennettiinkin ennen joulua, että saataisiin muuttolupa.

Alunperin unelmanani oli saada betoniset tai betonisen näköiset portaat, mutta portaiden tasoittaminen mitenkään järkevästi ja kustannustehokkaasti tuotti ongelmia.  Näitä me pohdittiin:

  • joku laastintyylinen tasoite: ei saatu riittävän sileäksi kotikonstein. Oli myös vähän epävarmaa, miten pinnoite olisi käytössä portaan pinnassa pysynyt.
  • mikrosementti: olisi ollut helppo ja kivannäköinen, mutta kustannukset olisivat olleet liikaa budjetille. Meillä on kaksi settiä noita portaita eli toiset vievät kellariin, toiset kakkoskerrokseen ja olisi tullut maksamaan liian paljon.
  • nestemäinen kangastapetti: olisin halunnut kokeilla, mies ei innostunut ollenkaan.
  • maalipinta: mies ei suostunut edes keskustelemaan asiasta.
  • parketti ja laatta: näistä keskusteltiin sen verran, että pistettiin saman tien ei-listalle.

Huopaamisen ja soutamisen jälkeen lopulta keksin ehdottaa miehelle kolikkomattoa ja se upposikin. Soitettiin jopa mattofirmaan ja kyseltiin värejä ja hintoja. Kolikkomatto olisi ollut niin ihana, oikein innostuin! Jotenkin vauhdissa tapahtui sitten vähän kaikkea ja päädyttiin kuitenkin päällystämään portaat tekstiilimatolla. Tarjottu hinta oli niin sopiva ja löytyi sopiva tumma värikin. Ei unelma, mutta kyllä (kai) olen ulkonäöönkin jo tottunut.

Portaikko

Portaikko

Maton tasainen väri ja pinta luo onneksi melkein illuusion maalatuista portaista. Portaista puuttuu vielä lamput, insipiraatiota odotellessa…

Käsijohteet ovat tammea ja mielestäni todella kauniit. Pidän kovasti puun, lasin ja metallin liitosta.

Portaikko

Portaikko

Portaikko

Tekstiilimatto on osoittautunut aika helppohoitoiseksi, imuroimalla ovat siistit. Matto myös akustoi jonkun verran aika tavalla kaikuvaa porraskuilua. Jossain vaiheessa varmaan asennetaan muutama akustiikkapaneeli portaikon seiniin, sillä yläkerrasta kaikuvat telkkarin äänet aika jännästi alakertaan. Portaikon isoon ikkunaan hankitaan pystylamellit.

Portaikko

Portaikko

Sellaiset niistä sitten tuli. Materiaali on paljaalle jalalle miellyttävän tuntuinen, eikä ainakaan vielä näy kissan kynsimisjälkiä pinnassa.

Portaikko

Portaikko

Eli onnistunut projekti tästä tuli sittenkin!

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Portaat

  1. Haa! Kiitos! Kuin tilauksesta tuli tämä postaus. Muutama viikko sitten pohdin meillä myös blogissa porrasjuttuja ja olin jo loppumetreillä vaihtamassa mielihalujani betoniportaista johonkin muuhun, mutta palasin alkuperäiseen. Ja sen jatkeena kovasti olen pohtinyt tuota päällystämisasiaa ja juurikin tätä mattohommaa. Pari iltaa sitten esittelin herra Punaiselle ajatuksen tumman harmaasta porrasmatosta ja se on meillä nyt harkinnassa. Näytänpä teidän portaat hänelle. Ainakin minun silmiini näyttää tosi kivalle!

    Tykkää

    • Nyt kun näihin olen tottunut, niin ovat kivat! Ajattelin ihan erilaisia aluksi, ja kesti vähän tottua. 😉 Meillä kun betonia on aika paljon pinnoissa niin nämä tuovat sisustukseen vähän pehmeyttäkin. Eivät ole liukkaat ja akustoivatkin portaikkoa. Eli voin suositella.

      Tykkää

  2. Kaunis! Irtoavatko kissankarvat myös helposti imuroimalla? Mattovaihtoehto voisi olla meillekin toimiva, mutta kissankarvat ja kynsimisjäljet pienesti epäilyttävät…

    Tykkää

    • Kissankarvat irtoavat helposti imurilla. Kellarin sisäkattoa kun tehtiin ja niitä levyjä sahailtiin, kulkeutui sitä roskaa portaisiin ja se oli vähän vaikeampi saada irti. Mutta ei ehkä ihan normaalia asumista se. 🙂 Yhtään langannousua en ole matosta löytänyt vaikka kissat menevät eestaas portaissa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s