Kodari on saatu aika lailla valmiiksi, joten pari kuvaa siitä.
Kodari on meillä kellarissa ihan omana yksikkönään. Emme halunneet edellisen talon tavoin käyntiä saunaan kodarin kautta, joten nyt kodari nököttää omassa nurkassaan ja sieltä on käynti ainoastaan vaatehuoneeseen. Koska kyse ei ole paraatitilasta, päätimme mennä kalustuksen osalta vähän matalemmalla profiililla. Kiintokalusteiden kanssa arvottiin tosi pitkään, sillä vielä pari viikkoa sitten sanoin, että ”haen jotain Ikeasta”. Päädyin lopulta kuitenkin piipahtamaan Hyvinkään Keittiökalustetukussa ja päätettiin ottaa kalusteet sieltä.
Käynti Kalustetukussa oli ihan mielenkiintoinen. Siinä missä Puustelli&co mallintavat kalusteensa tietokoneella, Kalustetukun myyjä nappasi paperin, piirsi lyijykynällä ja viivottimella ehdotuksen ja laski hinnan perinteisellä nauhalaskimella.

Lattia on laatoitettu rautakaupan peruslaatalla, 10×10. Toimii ihan mainiosti tässä tilassa. Alakaapit ovat mustat, yläkaapit valkoiset.
Katto on mdf:ää, palohälyttimen päällä on vielä punainen pölysuoja.

Pöytätaso on laminaattia ja siihen on upotettu rst-allas. Hana on Oraksen perusvalikoimasta. Yläkaappien alla on led-nauhat. Katossa on lisäksi tehokkaat lamput, joten pitäisi vaatehuollon nyt sujua!
Koska kodarista on käynti vaatehuoneeseen, halusin kulkuaukon vierustan vähän kevyemmäksi ja siihen laitettiin yläkaappien sijaan avohyllyt. Saas nähdä miten toimii käytännössä, mutta ainakin ulkonäkö miellyttää. Tason alla olevaan koloon tulee pesukone ja kuivausrumpu.
Alunperin oli ideana, että toiselle seinälle tulisi koko seinämitalta kaapistoa. Kaapistot mahtuisivat, mutta nyt kun katselen avaraa kodaria, en oikeastaan haluaisikaan siihen mitään. Ehkä pyykkipussit seinälle koukkuihin roikkumaan? Päätyyn voisi laittaa kattoon roikkumaan Annaleenan vaatetangon.
Kuva: http://www.annaleena.se/shop/index.php?route=product/product&path=61&product_id=56
Lakanat ja pyyhkeet mahtuisivat varmaan viereiseen vaatehuoneeseen. Sen alkuperäinen funktio oli toimia walk-in closetina tai pukeutumishuoneena, mutta ehkäpä saan sinne mahtumaan yhden liinavaatekaapin vaatekaappien ja -tankojen rinnalle.
Tätä ehtii tuumailla, pääasia on nyt se, että kodarissa on putkihommat tehty ja pesukone saadaan paikoilleen!
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...