Hommat jatkuvat

Hommat ovat jatkuneet raksalla tasaiseen tahtiin. Niinkuin Instaani seuraavat ovat varmaan huomanneet, radiohiljaisuuden syynä oli pieni breikki, jonka teimme esikoisen ja äitini kanssa Ikuiseen kaupunkiin. Hellettä ja nähtävää piisasi. Yhdeksänvuotiaamme on hyvin kiinnostunut historiasta, joten matkakohde osui ihan nappiin.

Rome

Niilo

Colosseum

Rome

Raksalla tapahtuu nyt niin paljon, etten meinaa perässä pysyä.

Ensin betoniauto kurvasi taas tontille.

Valettiin autotallin lattia:

Autotalli

Lattiaan tuli MasterTop-kuivasirote.

Ja kakkoskerroksen lattia:

Kakkoskerros

Tässä kuvassa lattia on vielä vaiheessa. Hyvää jälkeä teki taas lattiavalumies. Tänne tulee lopulliseksi pinnaksi parketti.

Ja saunarakennuksen antura:

Saunarakennus

Ykkösen lattia odottelee edelleen lattiavalua. Lattia jää betonipinnalle eli sen valu tehdään mahdollisimman myöhään, ettei pinta kärsi seinien tasoituksesta ja muusta sähläilystä. Ykkösen lattiasta olisi asiaa vaikka kuinka, mutta teen siitä piakkoin ihan oman postauksensa.

Kellarin ja ekan kerroksen seinät tehtiin harkoista, mutta kakkoskerroksessa päädyttiin gyprociin. Lastenhuoneet ovat hahmottuneet yläkertaan ja lapset ovat ihan innoissaan!

Lastenhuoneet

Lastenhuoneet

Kakkoskerroksessa on myös kattojen koolaukset saatu valmiiksi. Katon puhallusvilla odottelee IV-koneen saapumista, mihin menee vielä pari viikkoa.

raksa69

Kävin ykköskerroksen ja porraskuilujen seinät läpi rahinalla iltaisin töiden jälkeen ja tässä seinät odottelevat tasoitusta.

Seinät

Seinät

Sitten suojattiin betonille jätettävät seinät.

Seinien suojausta

Ai niin, ja saunarakennuskin sai vähän lisää lihaan luiden ympärille kun mies kavereineen muurailivat. Huomenna saapuu kaivuri tontille ja tekee täytöt takapihalle.

Saunarakennus

Nyt vähän hengästyttää… tasoitetyypit aloittivat hommat tänään ja saivat ekan kierroksen ykköskerroksessa valmiiksi. Siitä kuvia seuraavalla kerralla, arrivederci!

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Hommat jatkuvat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s