Hommat jatkuvat

Hommat ovat jatkuneet raksalla tasaiseen tahtiin. Niinkuin Instaani seuraavat ovat varmaan huomanneet, radiohiljaisuuden syynä oli pieni breikki, jonka teimme esikoisen ja äitini kanssa Ikuiseen kaupunkiin. Hellettä ja nähtävää piisasi. Yhdeksänvuotiaamme on hyvin kiinnostunut historiasta, joten matkakohde osui ihan nappiin.

Rome

Niilo

Colosseum

Rome

Raksalla tapahtuu nyt niin paljon, etten meinaa perässä pysyä.

Ensin betoniauto kurvasi taas tontille.

Valettiin autotallin lattia:

Autotalli

Lattiaan tuli MasterTop-kuivasirote.

Ja kakkoskerroksen lattia:

Kakkoskerros

Tässä kuvassa lattia on vielä vaiheessa. Hyvää jälkeä teki taas lattiavalumies. Tänne tulee lopulliseksi pinnaksi parketti.

Ja saunarakennuksen antura:

Saunarakennus

Ykkösen lattia odottelee edelleen lattiavalua. Lattia jää betonipinnalle eli sen valu tehdään mahdollisimman myöhään, ettei pinta kärsi seinien tasoituksesta ja muusta sähläilystä. Ykkösen lattiasta olisi asiaa vaikka kuinka, mutta teen siitä piakkoin ihan oman postauksensa.

Kellarin ja ekan kerroksen seinät tehtiin harkoista, mutta kakkoskerroksessa päädyttiin gyprociin. Lastenhuoneet ovat hahmottuneet yläkertaan ja lapset ovat ihan innoissaan!

Lastenhuoneet

Lastenhuoneet

Kakkoskerroksessa on myös kattojen koolaukset saatu valmiiksi. Katon puhallusvilla odottelee IV-koneen saapumista, mihin menee vielä pari viikkoa.

raksa69

Kävin ykköskerroksen ja porraskuilujen seinät läpi rahinalla iltaisin töiden jälkeen ja tässä seinät odottelevat tasoitusta.

Seinät

Seinät

Sitten suojattiin betonille jätettävät seinät.

Seinien suojausta

Ai niin, ja saunarakennuskin sai vähän lisää lihaan luiden ympärille kun mies kavereineen muurailivat. Huomenna saapuu kaivuri tontille ja tekee täytöt takapihalle.

Saunarakennus

Nyt vähän hengästyttää… tasoitetyypit aloittivat hommat tänään ja saivat ekan kierroksen ykköskerroksessa valmiiksi. Siitä kuvia seuraavalla kerralla, arrivederci!

Laattavalintoja

Hommat etenevät vauhdilla ja ollaan saatu vihdoin päätetyksi vessojen ja kylpyhuoneen laatat. Yllättävän helposti homma hoitui kun laattakauppaan lähti. Olin laattoja kyllä katsellut tosi paljon netistä ja lehdistä ennen kuin kaupoille asti päästiin, joten sillä tavalla oli selkeät sävelet.

Aloitetaan kellarin kylpyhuoneesta.

Kellari

Kellarin laatat
Seinälaataksi valittiin iso laatta, 30x60cm. Kiiltävä, valkoinen. Pukkilalla oli tällainen messutarjouksena (Spectra seinälaatta), joten ajeltiin tänään hakemaan iso kasa laatikoita Petikosta. Lattiaan tulee mustaa 5×5-laattaa tummalla saumalla (Laattapisteen TTC ART FLAT). Lattialaatta nostetaan myös ammeen reunalle.

Ensimmäisen kerroksen vessassa on tällaiset kuviot:

Alakerta

Alakerran laatat

Tänne tulee seinään 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Takaseinä jätetään betonipinnalle ja lattiaan tulee 10×10-kokoinen musta laatta (Pukkilan Natura-sarjaa).

Toisessa kerroksessa jatkuu sama linja:

Yläkerran kylppäri

Yläkerran laatat

 

Yläkertaan tulee sama 20×20-peruslaatta tiililadonnalla. Lattiaan valittiin Pukkilasta Nature-sarjan musta kuusikulmainen laatta.

Ensi viikolla täytyy käydä vielä vähän viilaamassa vessojen kalusteita Puustellissa. Nyt meillä on tilauksessa ovien väri Fino Anthrazit, reunanauha harjattua rst:tä. Yläkertaan mietin, että jos vaihtaisikin kaapit kokonaan valkoisiksi, ykköskerrokseen ehkä alkuperäistä suuunnitelmaa tummemmiksi. Mutta katsellaan mitä siellä on tarjolla.

Kellarin pikkuvessan lattialaataksi valittiin tumma peruslaatta, 10×10. Sama laatta jatkuu myös kodinhoitohuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Kellarin vessan kalustus on vielä ihan vaiheessa, tarkoitus olisi käydä nyt viikonloppuna katsomassa mitä Ikealla on tarjota minitilan kalustukseksi.

Sisäkuvia vaihteeksi

Aika paljon on mennyt aikaa ja energiaa talon julkisivuun, mutta sisälläkin on tapahtunut jotain. Väliseiniä on ilmestynyt ja sähkö- ja putkimiehet ovat myös talossa käyneet useaan otteeseen. En onnistu ikinä näkemään sähkäriä tai putkaria, mutta edistymistä tapahtuu.

Tässä näkymä olohuoneeseen. Vähän vielä karu, mutta ikkunat tekivät tilasta heti valmiimman näköisen. 🙂 Tässä kuvassa oikeaan reunaan jää meidän makuuhuoneemme.

AlakertaJa toiseen suuntaan keittiö. Keittiötoimitus on sovittu viikoille 48-49 eli marras-joulukuun vaihteeseen, mutta sitä täytyy nyt aikaistaa. Samalla täytyy muuttaa vessan kaappien väriä, en yllättäen enää pidäkään niistä jo valituista. Tosi yllättävää, näin sen arvelinkin menevän!

AlakertaNäkymä olohuoneen/ruokailutilan ikkunoista pihalle. Siellä on valmiina pihasaunan pohja.

Saunan paikkaYläkerrassa suuntana esikoisen huone. Mies eristi nyt viikonloppuna IV-kanavia.

YläkertaSamalta suunnalta löytyy myös WC. Kylpyhuoneen ja vessojen kaakelit valittiin viime viikolla, niistä lisää toisella kertaa. Vessan seinät on nyt valmiina.

YläkertaToiseen suuntaan avautuvat keskimmäisen ja kuopuksen huoneet. Yläkerran loput väliseinät tehdään gyprocista, joten niiden pystyttäinen jää lattiavalun jälkeiseen aikaan.
YläkertaJa tässä yläkerran oleskelutila. Ranskalainen parveke ja ikkuna avautuvat takapihan suuntaan.

YläkertaKellarissa ei ole juuri mitään uutta, saunaosaston väliseinä on pystytetty:

KellariHarrastetila:

KellariJa sieltä löytyi ylläri, yök! Päästäinen oli heittänyt lusikkansa nurkkaan.

PäästäinenTakkahuoneessa odottelee kylppärin seinämatskut pinossa:

KellariEsikoisesta on kehittynyt kelpo apumies raksalla, tässä hän irrottelee ruuveja:

Esikoinen hommissaTästä taas uuteen viikkoon! Minulla loppui loma jo viikko sitten, mies palaa töihin huomenna. Hieman hommat nyt hidastuvat raksalla, mutta sisulla painetaan sitten iltaisin.