Portaat

Olen saanut nyt aikamoisen stressin portaista. Jotenkin hassusti mitään kovin selkeää visiota minulla ei niistä ole missään vaiheessa ollut ja nyt olen ihan jumissa ajatusteni kanssa.

Alunperin meillä oli vaihtoehtona betoni- tai teräsrunkoiset portaat. Betoniportaat oli neuvoteltu erillisenä osana talon elementtikauppaan mukaan eli olisimme voineet ne tiputtaa vielä kaupasta pois. Teräksiset portaat olisivat olleet kivat, mutta lopulta kuitenkin päädyttiin betonisiin. Portaat ovat Ruduksen mallia Elemento 8. Portaita on siis kahdet, toiset vievät ykköskerroksesta kellariin ja toiset ykköskerroksesta toiseen kerrokseen.

Portaat asennettiin taloon elementtien asennusten yhteydessä ja ovatkin kyllä nyt rakennusvaiheessa kätevät kun ei tarvitse tikapuilla siirtyä kerrosten välillä. Portaat näyttävät  nyt tältä (ylemmän kuvan elementtituki on kuvan ottamisen jälkeen poistettu):

Portaat

Portaat

Olen kovasti nyt yrittänyt miettiä, mitä portaille tehdään. Porraskuilu maalataan näillä näkymin valkoiseksi ja lasikaidetta olemme suunnitelleet portaisiin.

Houkuttaisi jättää portaat betonipintaisiksi, mutta silloin pitäisi tehdä joku pintakäsittely. Ja olisivatko ne kovin liukkaat sellaisina? Ja kylmät talvella? Mutta aika ihania inspiraatiokuvia!

portaat3

http://uuldesign.com/architecture/apartment-architecture-of-casa-x5-by-mzc-architect/attachment/stair-and-contemporary-white-paint-casa-x5-apartment-architecture/

Mies ei betoniportaista innostunut, joten jatkoin surffaamista. Ja törmäsin mustiin askelmiin, ehkä vielä ihanammat valkoisen seinän kanssa? Kai portaat voisi vain maalata mustiksi?
portaat

portaat2http://villahedda.blogspot.fi/2013/02/rouva-tuuliviiri-porrasaatoksissa.html (en löytänyt kuvahaullakaan alkuperäistä lähdettä)

Mies ei maalatuistakaan innostu, väittää,  että portaat pitäisi tasoittaa ja tasoite ei niissä kuulemma pysy. Minua ei rouheus haittaisi ollenkaan vaan maalaisin suoraan ne. Elementtituen kohta täytyisi jotenkin kyllä tasoitella.

Onko jollain kokemusta maalatuista betoniportaista ja niiden liukkaudesta? Jotenkin pelkään, että lapset juoksevat portaissa, liukastuvat ja lyövät päänsä. Ja ehkä puistattaa ajatus kylmistä portaista, niihinhän ei mitään lämmitystä saa. Mutta toisaalta, eikö portaita laatoitakin, nekin ovat varmaan samalla tavalla kylmät? Laatoituksesta en kyllä yhtään nyt innostu.

Mies haluaisi laittaa maalatun tai vahatun puu askelmiin. Parketista emme kumpikaan hirveästi innostuta, joten se jätettiin pois kuvioista jo. Mitäs jos portaat maalaisi tummiksi ja laittaisi sitten mustaksi maalatun puun askelmiin?

Linkkejä, vinkkejä kivoihin portaisiin?

 

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Portaat

  1. Betonipinta olisi upea. Nythän on saatavilla jotain millä voi esim. pesuhuoneen lattiat vetää betonilla. Muistaakseni yhdessä suomela lehdessä oli juttua. Ei ollut nyt viimeisin lehti, olisiko ollut sitä edeltävä. Löytyisi varmaan suomelan nettisivuilta.

    Tykkää

  2. Betonipinta on kaunis. Älä nyt ainakaan laatoita, voit käydä niitä meidän rappujen ennen kuvia katsomassa jos alkaa liikaa kaihertamaan ;D Tuon kylmyyden arvelun tunnistan kyllä myös itsestäni, rappusiin kun ei sitä lattialämmitystä saa. Eikös ennen vanhaan ollut kellarinrappuset ja ulkoportaatkin maalattua betonia ja ei kai ne nyt niin liukkaat olleet… Hienosti teillä on projekti edistynyt, mahtavaa!!

    Tykkää

    • Mä oon aina unelmoinut sellaisesta kaakeliportaikosta. ;D Taitaa teidän ennen-kuvat pyöriä liikaa mielessä. Saitte muuten ihan mielettömän muutoksen niihin rappusiin ja koko kuiluun, ei uskoisi samaksi taloksi!

      Tykkää

  3. Tuo Heddan blogista löytyvä porraskuva vakuutti minutkin, että tummat betoniportaat on saatava. Mielettömän hienot!! Sellaiset on nyt suunnitelmissa. Ihan vaan betonin päälle betonimaalilla maalaten. Mieheni äidin talosta sellaiset löytyvät, eivätkä ne mitenkään erityisen liukkailta tunnu. Kylmyyttäkään en erityisesti merkille pannut. Meidän projekti on tosin vasta tontin puskaraivausvaiheessa, joten pidätän oikeuden muuttaa mieltäni portaiden suhteen, mutta nyt olen vahvasti betonisten ja vain maalattujen puolella 🙂

    Tykkää

    • Pelkkä maalaus ei onnistu, mies ei suostu edelleenkään. Tutkin nyt noita mikrosementtipinnotteita, ne eivät ole liukkaita ja jalkatuntumakin on lämmin. 🙂

      Tykkää

  4. Hei, meillä on betoniset portaat päällystetty pandoma pinnoitteella. Sitä saa eri sävyissä ja karkeustasoissa. Kiven tyylinen. Itse en ole huomannut kylmyyttä.

    Tykkää

  5. Paluuviite: Portaat | Uuteen kotiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s