Ajattelin koota tähän muutamia ajatuksia betonielementtitalon rakentamisesta. Pientaloista aika marginaalinen osa on betonielementeistä ja meidänkin arkkitehdillemme tämä oli ensimmäinen betonielementeistä tehtävä omakotitalokohde. Toivottavasti tästä yhteenvedosta on hyötyä jos joku tällaisen rakentamista suunnittelee.
Meillä tämän talon suunnittelun perustana oli avaruuden tunne ja avoin tila. Edellisessä talossa ärsytti keskellä alakertaa sijainnut kantava seinä, sellaista emme halunneet uuteen taloon. Vaihtoehdoksi jäi joko pitkästä puutavarasta rakentaminen tai kivitalo. Mies ei harkkotaloa halunnut, kivitalo houkutti ja niin päädyttiin sitten betonielementteihin. Arkkitehdillä oli runkomateriaali tiedossa suunnitteluvaiheessa. Arkkitehtina meillä on Juha Luoma ArkkitehditLSV:stä.
Rakennesuunnittelun hoiti mies itse. Hän hoitaa myös kaikki pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan tehtävät sekä hankinnat. Tämä helpottaa tietysti rakentamista sekä kustannusten että tiedonkulun kannalta, mutta aiheuttaa tietysti aika tavalla töitä normaalin päivätyön oheen.
Elementit tilattiin Betsetiltä ja samaan kauppaan otettiin myös portaat. Betonielementtitalon kanssa oli sähkösuunnitelma oltava valmiina hyvissä ajoin, jotta tehtaalla osaavat tehdä läpiviennit oikeisiin kohtiin. Jälkikäteen piikkaaminen on aika vaivalloista ja hidasta, joten yritettiin välttää tätä miettimällä kaikki mahdollinen etukäteen. Muutama valokatkaisin on kellarin portaisssa selvästi nyt vähän väärässä kohdassa, joten piikkaamiselta ei ihan kuitenkaan vältytty, mutta aika pitkälti tuntuu toistaiseksi onnistuneen läpivientien kohdat.
Elementtiasennuksen hoiti H. Tourunen. Urakkasopimus sisälsi elementtien asennuksen ja saumaukset. Asennus hoitui todella nopeasti ja hyvin.
20.5. asennettiin kellarin elementit, seuraavana päivänä ontelolaatat siihen päälle. Samalla nostetettiin paikoilleen kellariin vievät portaat.


26.5. asennettiin ensimmäisen kerroksen elementit ja siihen taas päälle ontelolaatat. Toiseen kerrokseen vievät portaat asennettiin myös samalla paikoilleen.

Toisen kerroksen elementit nostettiin paikoilleen 2.6. Nyt on talo harjakorkeudessa!


Takapihan puolelta ei oikein kuvien ottaminen vielä onnistu, kellarin kohdalta kaivettu maakasa on suoraan talon takana. Odottelenkin jo innolla, että saa kasat pois ja näkee vähän miltä talo oikeasti näyttää pihan puolelta.
Sandwich-elementeissä on jo eristykset valmiina, joten ainoastaan ulkovuoraus puuttuu. Sisäseinät ovat tasoitusta tai viimeistelyä vaille valmiit. Osa seinistä jääkin meillä suoraan betonipinnalle eli ovat pintakäsittelyä vaille valmiina jo nyt.
Talo nousi tosiaan nopeasti, mutta tokihan töitä oli tehty paljon ennen sitä. Elementit pitää tilata ajoissa, elementtikuvat piirtää ja toimittaa ajoissa ja asennus tilata asennusliikkeeltä.
Ja mitäs sitten seuraavaksi? Kellarin lattiavalu oli keskiviikkona ja sitä on nyt kasteltu ja kuivateltu sopivassa suhteessa.Eilen asennettiin perusmuurilevyt paikoilleen ja tänään kaivuri tule tekemään täyttöjä kellarin ympärille. Seuraavaksi timpurit saapuvat paikalle tekemään kattoa, kattotuolit siellä jo odottelevat tontin reunalla.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...