Sillä aikaa kun hurvittelimme Kööpenhaminassa, raksalla asennettiin kellarin päälle ensimmäisen kerroksen elementit ja päälle vielä ontelolaatat. Viime viikolla kellaria asennettaessa oli mieletön helle, tällä viikolla taas on ollut koleaa ja sateista. Mutta hyvin onnistui asennus kummassakin säässä.
Kellari on aika pimeä, sillä sinne ei tule yhtään ikkunaa. Ollaan kuljettu terassin alle sijoittuvan hätäpoistumistien kautta ja oviaukosta vähän tuli päivällä valoa sisälle. Yhden illan siivosin raksajätteitä pimeässä ja totesin, että ilman valoa oli aika hankalaa.
Tässä näkyy takkahuonetta ja porraskuilua. Sauna ja pesuhuone jäävät porraskuilun taakse.
Portaat yläkertaan:
Ja kuva ulkopuolelta, nyt kun vielä ennen täyttöjä ehtii:
Mutta olipas mahtavaa kun ekan kerroksen elementit oli asennettu! Nyt hahmottaa tilan ihan eri tavalla. Tässä eteinen ja pääovi:
Olohuone ja sen ihanat isot ikkunat:
Keittiö on näiden asennusta odottavien ikkunoiden takana:
Ykköskerrokseen tulee lisäksi vielä makuuhuone, sielläkin kasa ikkunoita asennusta odottamassa.
Ikkunat meille tuli Skaalalta, sisäpuoli valkoinen, ulkoa arkkitehdin määrittelemä vaaleahko harmaa. Ikkunat saavat vielä ainakin viikon odottaa asennusta.
Tässä vielä talo koko komeudessaan autotallin suunnasta:
Ja toisesta suunnasta:
Ensi viikolla nousee vielä kakkoskerros. Sitä kävimme jo esikoisen kanssa mallailemassa ekan kerroksen ontelolaattojen päällä:
Onneksi ontelolaatta ei ole moksiskaan vesisateesta.
Onneksi kelit näyttävät taas vähän paremmilta, raksalla on niin paljon mukavampaa kun ei sada vettä!