Keittiö

Keittiö, oi murheenkryyni! Keittiöideat olivat viime kesänä jo melkein valmiina, mutta nyt on mieli muuttunut. Alunperin tarkoituksena oli laittaa talon ensimmäiseen kerrokseen musta laattalattia, mutta mieli on nyt suunnannut betonilattian suuntaan. Mustan laattalattian kanssa yhteen mietitty värimaailma alkaakin tuntua tylsältä, jos lattiaksi tulee harmaa betoni. Keittiö on myös koko ajan näkyvillä, joten ratkaisun täytyy olla sellainen, että sitä jaksaa katsella.

Habitaressa ihastuin Scavolinin Diesel Social Kitcheniin. Tosi hauskoja, mutta tyyliltään sellaisia, että kyllästyisin ja remonttihalut heräisivät varmaan muutaman vuoden päästä. Mutta on nää kyllä hauskoja:

Keittiö

Keittiö

Keittiö

Kuvat Scavolinin sivuilta.

Kovasti on nyt mietinnässä, mitä elementtejä noista haluaisin ympätä meidän keittiöön.

Alunperin mustan laattalattian kanssa oli tarkoitus lähteä hyvin yksinkertaiselle linjalle: valkoiset, korkeakiiltoiset ovet ja mustat kivitasot. Tätä samaa tyyliä oli esimerkiksi Asuntomessujen Lammi-Kivitalo Validus Motuksessa:

Keittiö

Kuva: Asuntomessut

Välitilaan olimme ajatelleet jotain kirkkaampaa väriä lasilevyn taakse. Väriä olisi suhteellisen helppo sieltä vaikka vaihtaakin maalaten/tapetoiden.  Mutta jotenkin harmaa lattia kaipaisi ehkä seuraksi jotain tummempaa? Ehkä alakaapit mustaa kuten Asuntomessujen Omatalo Maisemassa?

Keittiö

Kuva: Asuntomessut

Edellisessä talossa meillä oli kaksiväriset kaapit, yläkaapit mattavalkoista ja alakaapit sekä korkeat kaapit mattaharmaata. Sen takia en ehkä kuitenkaan haluaisi lähteä kaksiväriselle linjalle. Ja toisaalta korkekiiltoisuuskin on alkanut jotenkin kyllästyttää? Ehkä kokonaan mattamusta kuten Asuntomessujen Majassa?

Keittiö

Kuva: Asuntomessut

Keittiö näkyy tässä kuvassa aika huonosti, parempi kuva Majan keittiöstä löytyy esim. täältä.

Lisää mustan keittiön inspiraatiota:

Keittiö--HTH-keittiö

Kuva: HTH-keittiö

Keittiö--Isku

Kuva: Isku

Paljon riittää pohdittavaa! Keittiöön on tulossa saarreke, joka toimii keittiön puolelta työtasona ja ruokailutilan puolelta aamiaispöytänä. Tuolit aamiaispöytään on jo valmiina, Artekin K65 punaisena:

Artek K65
Kuva: Artek

Aika yksinkertaisella linjalla aiomme siis pysyä ja tuoleista tulee sitten vähän piristystä. Keittiön mittapiirustukset ovat valmiina, joten seuraavaksi olisi sitten vuorossa keittiökauppojen kiertämistä. Saa nähdä mitä ideoita sieltä tarttuu mukaan, tällainen tuuliviiri kun olen!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s